|
Olen pääkaupunkiseudulla toimiva floristi, visualisti ja varhaiskasvatuksen opettaja. Varhaiskasvatuksen opettajana toimin yli 20 vuotta pääosin Suomessa, mutta myös muutaman vuoden Tanskassa. Visualistiksi valmistuin Helsinki Design Schoolista ja floristiksi Keudasta.
Oman toiminimen MariaL Visualising perustin tammikuussa 2018, minkä jälkeen olen toiminut yrittäjänä. Floristina rakastan kukkien värejä ja tuoksua. Minusta on ihana nähdä miten kukat tuottavat iloa, mutta tuovat myös lohtua elämän eri tilanteissa. Kukkien avulla voin luoda erilaisia tunnelmia ja usein juuri kukat luovat viimeisen silauksen tiloihin ja tapahtumiin. Töissäni huomioin kukkien eri ominaisuudet ja kunnioitan materiaalia käyttämällä sitä tavalla, jossa se tulee parhaiten esille. Pyrin tekemään töistäni mahdollisimman ekologisia ja käyttämään joukossa luonnon omia materiaaleja.
Visualistina osaan käyttää värejä rohkeasti ja luoda tilohin erilaisia tunnelmia. Tyylini on värikäs ja elämänmakuinen, samalla kuitenkin selkeä. Varhaiskasvatuksen opettajana en enää juurikaan työskentele, mutta käytän pedagogista osaamistani tehdessäni ja stailatessani oppimis- ja leikkiympäristöjä, sekä opettaessani Espoon työväenopistossa kukkasidontaa. |